keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Joulu 2015

Meillä joulukuusi tuodaan sisälle vasta, kun perusteellinen joulusiivous on saatu päätökseen. Tänä vuonna olimme siivouksessa hieman etuajassa, mutta kun kaikki oli valmista, flunssa iski perheeseen ja kaatoi meidät pyhiksi vuoteeseen. Ruoka ei maistunut flunssaisen kielellä eivätkä joulun tuoksut tuoksuneet tukkoisessa nenässä. Parempi tuuri ensi vuonna!



Vanha amerikkalainen lasipallo löytyi kirpputorilta viime vuonna.

Marsipaanijoulukalenteri

Joulukalenterin yllätyksiä

Aivan kohta on aika heittää haikeat hyvästit joululle ja pakata koristeet taas vuodeksi piiloon, vaikka vastahan sain ne ottaa esille. Päätin kuitenkin pitää joulukuusen vielä viikonloppuun ja ilahtuisin kovasti, jos löytäisin jostain vielä yhden hyasintin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti