sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Hampuri osa 1: Teollisuusromanttinen satamakaupunki

Vietin syyskuun alussa kaksi viikkoa Hampurissa. Vaikka kyseessä ei ollutkaan pelkkä lomamatka, yritin nähdä vapaa-ajallani mahdollisimman paljon kaupunkia ja pohjoissaksalaista kulttuuria. Päivät olivat pitkiä ja kävelin niin että jalkoja särki, mutta kaikki oli sen arvoista. Voin suositella kaupunkia lomakohteeksikin, sillä lento Helsingistä Hampuriin ei kestä kuin kaksi tuntia ja kaupunki on uskomattoman monipuolinen!


Hampurissa on jotain samaa kuin Tampereessa, vaikka jälkimmäinen ei miljoonakaupunki olekaan. Olen aina ihaillut Koskipuiston maisemia, Keskustoria ympäröiviä jugend-taloja ja vanhoja punatiilisiä teollisuusrakennuksia Finlaysonin kulmilla. Hampuri on Tampereen tavoin myös suuri kulttuurikeskittymä ja näyttämötaiteestaan maailmankuulu. 


Hampurin satamassa sijaitseva UNESCOn maailmanperintökohde varastoalue Speicherstadt tuo mieleen Tampereen Finlaysonin, hieman eri mittaluokassa tosin. Ja Hampurin keskustassa riittää kauniita kivitaloja, vaikka aivan vanhaa saksalaista perinnerakentamista kaupungissa ei juuri olekaan, sillä suuri osa kaupunkia tuhoutui pahoin sodassa. Speicherstadtiin kannattaa suunnata myös iltakävelylle, sillä alue on iltavalaistuksessa todella tunnelmallinen!

Historiallinen Speicherstadt


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti