keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Hampuri osa 2: Planten un Blomen

Puiston kartta

Suuren Planten un Blomen -puiston tutkimiseen kannattaa varata paljon aikaa. Minä taisin käydä siellä ensimmäisen kerran kolmantena matkapäivänä. Puisto on kävelymatkan päässä sekä satamasta että raatihuoneelta. Puistossa on useita leikkipaikkoja, suihkulähteitä, rullaluistinrata, japanilainen puutarha, ruusutarha, kasvitieteellinen puutarha, paljon salaperäisiä sopukoita, kapeita polkuja ja kauniita näkymiä. Iltaisin puistossa pidetään vesiurkuesitys (sak. Wasserlichtorgel), jossa suihkulähteen värikkäästi valaistut vesipatsaat liikkuvat musiikin tahdissa. Sinä iltana, kun minä kävin katsomassa esitystä, teemaksi oli valittu baletti ja kaiuttimista kantautui musiikkia mm. Pähkinänsärkijästä ja Romeosta ja Juliasta. Kuvat eivät tee oikeutta puiston kauneudelle!


Hampurin historiaan keskittynyt museo eli Museum für hamburgische Geschichte




Kasvitieteellinen puutarha

Kasvitieteelliseen puutarhaan on ilmainen sisäänpääsy

Näkymä Stephansplatzin sisäänkäynniltä


maanantai 28. syyskuuta 2015

Kirpparilta

Kävimme elokuun lopussa kesän viimeisellä jättikirppiksellä Mikkelin torilla. Toinen täydensi kokoelmaansa neljällä harmaalla Iittalan Ote-viinilasilla ja toinen kahdella Krokus-ruokalautasella.

Iittalan harmaat Ote-viinilasit 4€/kpl
Arabian Krokus-ruokalautanen 2kpl

Ensimmäiset Krokus-kahvikuppini sain lahjaksi äidiltäni, jonka kanssa ne yhdessä löydettiin nimenomaan Mikkelin jättikirppikseltä - siitä on nyt kulunut aikaa melkein kymmenen vuotta. Aloitin vanhojen astioiden hamstraamisen jo nuorena äidin esimerkistä.

Aikaisemmin samalla viikolla olin löytänyt Ekotorilta Sorsakosken teräskulhon edullisesti.

Kesä taitaa oikeasti olla ohi tältä vuodelta, kun jättikirppiksetkin ovat talvitauolla.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Hampuri osa 1: Teollisuusromanttinen satamakaupunki

Vietin syyskuun alussa kaksi viikkoa Hampurissa. Vaikka kyseessä ei ollutkaan pelkkä lomamatka, yritin nähdä vapaa-ajallani mahdollisimman paljon kaupunkia ja pohjoissaksalaista kulttuuria. Päivät olivat pitkiä ja kävelin niin että jalkoja särki, mutta kaikki oli sen arvoista. Voin suositella kaupunkia lomakohteeksikin, sillä lento Helsingistä Hampuriin ei kestä kuin kaksi tuntia ja kaupunki on uskomattoman monipuolinen!


Hampurissa on jotain samaa kuin Tampereessa, vaikka jälkimmäinen ei miljoonakaupunki olekaan. Olen aina ihaillut Koskipuiston maisemia, Keskustoria ympäröiviä jugend-taloja ja vanhoja punatiilisiä teollisuusrakennuksia Finlaysonin kulmilla. Hampuri on Tampereen tavoin myös suuri kulttuurikeskittymä ja näyttämötaiteestaan maailmankuulu. 


Hampurin satamassa sijaitseva UNESCOn maailmanperintökohde varastoalue Speicherstadt tuo mieleen Tampereen Finlaysonin, hieman eri mittaluokassa tosin. Ja Hampurin keskustassa riittää kauniita kivitaloja, vaikka aivan vanhaa saksalaista perinnerakentamista kaupungissa ei juuri olekaan, sillä suuri osa kaupunkia tuhoutui pahoin sodassa. Speicherstadtiin kannattaa suunnata myös iltakävelylle, sillä alue on iltavalaistuksessa todella tunnelmallinen!

Historiallinen Speicherstadt


torstai 3. syyskuuta 2015

Elokuuta kuvina

Ramin konditorian herkulliset itsetehdyt jäätelöt
Kookos & mansikka ja pistaasi & caramel (,joista caramel valikoitui täyteläisen makunsa ansiosta suosikiksi!)



Maankuuluja puolukkapommeja ja lakukakkua





Katutaidetta Mikkelissä: Pikkutorin uudet kasvot


Vaikka tässä kaupungissa on asunut melkein 20 vuotta, vieläkin voi oppia siitä jotain uutta. Paikallislehdestä sain tietää tänä kesänä, että kirjaston, virastotalon ja kaupungintalon väliin jäävää aukiota kutsutaan Pikkutoriksi. Pikkutori on ollut esillä lähiaikoina sen takia, että sitä yritetään elävöittää. Erittäin hieno projekti! Kesän aikana taiteilija Salla Ikonen on maalannut Pikkutorille Satumetsä-taideteoksen, jonka viimeistelyyn viime viikonloppuna osallistui joukko mikkeliläisiä (LS 31.8.2015).


Kävin ottamassa nämä ensimmäiset kuvat Satumetsästä jo viikkoja sitten, kun halusin käydä katsomassa, miltä uudet vaihtokirjakaapit näyttävät. Ensimmäinen vaihtokirjakaappihan joutui ilkivallan kohteeksi ja meni pilalle, mutta onneksi loppukesäksi saatiin pikkutorille uudet entistä hienommat kaapit!



Tänään minulla oli asiaa kirjastoon, ja samalla kävinkin ihastelemassa valmista Satumetsää.




Toivottavasti Pikkutorille saadaan tulevaisuudessa taiteen lisäksi myös tapahtumia!